Rippikoululaiset iltahartaudessa

Kutsumme Sinut, 

ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori, mukaan kotiseurakuntasi rippikouluun. Samalla kutsumme Sinut ikimuistoiselle matkalle 

  • tutustumaan itseesi, ikätovereihisi ja kotiseurakuntaasi, 
  • pohtimaan ihmisenä elämisen ja aikuistumisen isoja ja pieniä kysymyksiä
  • etsimään ja kokemaan yhdessä sitä arvokasta aarretta, jonka Jumala meille lahjoittaa.

Suomalaisessa perinteessä rippikoulua pidetään merkittävänä etappina kohti aikuisuutta. Rippikoulu on osa seurakunnan kasteopetusta.

Toivomme, että me rippikoulun opettajat ja seurakunnan työntekijät voimme osaltamme antaa hyviä ja vahvoja eväitä elämään sekä toimia tukena kristittynä kasvamisen ja aikuistumisen matkalla.

Vuoden 2022 rippikoulu

Rippikoulu 2022 alkaa Hiljaisuuden messulla Vehmaan kirkossa sunnuntaina 31.10.2021 klo 17. Lisätietoja ilmoittautumisesta lokakuun aikana. 

Rippikoululeiri järjestetään sunnuntaista perjantaihin 12.-17.6.2022 Myllyjärven leirimajalla. 

Kun olet suorittanut rippikoulun, sinulla on oikeus tulla konfirmoiduksi. Rippikoulun konfirmaatio on sunnuntaina 19.6.2022 klo 10 Vehmaan kirkossa.

Muuta rippikoulusta

Aloitustilaisuuden ja rippileirin välillä rippikouluun sisältyy jumalanpalveluksia, kaikille yhteisiä opetustuokioita sekä seurakuntaan tutustumista nuorteniltojen, kinkereiden ym. avulla. Kevätkaudella rippikoululaiset tutustuvat diakoniatyöhön osallistumalla Yhteisvastuukeräykseen tai erilaisten palvelutehtävien muodossa. Tarkat päivämäärät näiden päivien osalta saat riparin aloitustilaisuudessa, ja ne päivitetään myös tälle sivulle.

Jumalanpalveluskäynneistä ja muista rippikoulutapaamisista saat merkinnän rippikoulukorttiisi. Muista pitää kortistasi hyvä huoli ja palauttaa se täytettynä.

Kaikki yhteiseksi merkityt tapaamiset ovat rippikouluun osallistuville pakollisia. Mikäli et pääse paikalle, ole hyvissä ajoin yhteydessä rippikoulunohjaajiin, niin voimme sopia korvaavuuksista.

Rippikoululeiristä peritään 100 € leirimaksu. Leirin maksusta voi anoa vapautusta taloudellisin perustein; tällöin tulee ottaa yhteys diakoni Tuija Suomiseen.