Sururyhmä

to 12.11. kello 18.00
Vinkkilän seurakuntatalo

Sururyhmän aloitustapaaminen. Sururyhmä on tarkoitettu avuksi ja tueksi kaikille läheisensä menettäneille.

Läheisen ihmisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Suru nostaa pintaan monenlaisia tunteita ja herättää kysymyksiä. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden käydä läpi suruun ja menetykseen liittyviä asioita sururyhmässä.

Sururyhmään kutsutaan erityisesti viime vuoden pyhäinpäivän jälkeen läheisensä menettäneitä vehmaalaisia. Mukaan voi tulla myös aikaisemmin menetyksen kokeneita surun ollessa yhä läsnä.

Ryhmässä keskustellaan yhdessä asioista, joita menetys ja kulunut suruaika on nostanut esiin. Jokaisella on ilmaisun vapaus ja myös tunteet ovat sallittuja ryhmässä. Kokemuksia jakamalla voimme olla auttamassa toinen toisiamme. Ryhmän toimintaan kuuluu ehdoton luottamuksellisuus.

Sururyhmä kokoontuu marraskuusta lähtien 6-8 kertaa n. joka toinen viikko. Ryhmän aloitustapaaminen on Vinkkilän seurakuntatalossa torstaina 12.11. klo 18. Tällöin sovitaan jatkotapaamista osallistujien kesken. 

Ryhmän vetäjinä toimivat yhteistyössä diakonissa Arja Mäkitalo ja kirkkoherra Antero Aaltonen. 

Ilmoittautuminen Arjalle viim. maanantaina 9.11.


Ota yhteyttä