Uutislistaukseen

Kirkkovaltuustoon valituista kaksi kolmesta uusia valtuutettuja

Vehmaan seurakuntavaaleissa uudelle valtuustokaudelle valittiin 20.11.2022 äänestyksessä jälkeen 15 kirkkovaltuutettua, joista kaksi kolmesta on uusia luottamushenkilöitä. Seurakuntavaalien äänestysprosentti oli Vehmaalla kokonaisuudessaan 24,8 %, mikä on runsaan prosenttiyksikön enemmän kuin vuoden 2018 vaaleissa (23,4 %). Valtakunnallisesti äänestysprosentti vaaleissa jäi 12,7 prosenttiin.

Vaalilautakunnan maanantaina vahvistaman 21.11. vaalituloksen mukaan Vehmaan seurakunnan kirkkovaltuustoon 2023–2026 valituista 10 valittiin valtuustoon uusina valtuutettuina. Kirkkovaltuutetuista naisia on niin ikään kymmenen ja miehiä viisi. Valtuuston jäsenistä nuorimpana valittiin valtuustoon palveluneuvoja Bettina Leppälehto-Suomi (27 vuotta).

Ehdokaslistoista suurimman edustuksen sai Keskustan ehdokaslista, jonka kaikki 11 ehdokasta menivät läpi. Suurimman äänisaaliin keräsivät Keskustan listalta maatalousyrittäjä Elina Heino (43 ääntä), ensihoitaja / yrittäjä Antti Saarinen (37 ääntä) ja taiteilija Antti Huovinen (32 ääntä). Edellä mainittujen lisäksi valituiksi tulivat Susanna Ranta, Kaarina Frosterus, Tiina Amperla-Hirvonen, Reija Skog ja Aila Saalasti.

Ruusuryhmän kahdesta ehdokkaasta valituksi tuli Simo Virtanen (27 ääntä); Kokoomuksen ja sitoutumattomien seurakuntalaisten listalta valituiksi tulivat Rita Santanen (27 ääntä), Olli-Pekka Ahokas (13 ääntä) sekä Tiina Kankkio (12 ääntä).

Valtuuston jäsenillä ei ole henkilökohtaisia varajäseniä. Varajäseniä ovat kaikki ne ehdokkaat, joiden suhteellinen äänimäärä ei riittänyt valtuustopaikkaan. 

Seurakuntavaalien tarkemmat tulokset ovat luettavissa osoitteessa seurakuntavaalit.fi. Pöytäkirja vaalien tulosten vahvistamisesta valitusosoituksineen on nähtävillä seurakunnan kirkkoherranvirastossa sen aukioloaikoina 22.11.–21.12.2022.

21.11.2022 16.00