Uutislistaukseen

Talouspäällikön virka

Vehmaan seurakunnassa on haettavana OSA-AIKAINEN (60 %, 21,75 h/vko) TALOUSPÄÄLLIKÖN VIRKA
Talouspäällikön viran tehtäviin kuuluvat seurakunnan taloushallinto, esihenkilötehtäviä ja työsuojelupäällikkyys sekä toimiminen IT-vastaavana. Lisäksi talouspäällikön vastuualueeseen kuuluvat kiinteistö- ja hautaustoimi. Hän esittelee kirkkoneuvostossa oman alansa asiat. Viran kelpoisuusehtona on soveltuva opistoasteen tutkinto sekä vähintään hyvä suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito. Viran erityinen tarve on seurakunnan talouden tuntemus. Viran ansiokas hoitaminen edellyttää seurakuntatyön ja seurakunnan päätöksenteon tuntemista sekä kokemusta talous - ja henkilöstöhallinnon tehtävistä. Lisäksi arvostetaan hyviä yhteistyö – ja ihmissuhdetaitoja. Aiempi työkokemus seurakuntataloudesta ei kuitenkaan ole välttämätöntä, mutta katsotaan hakijan eduksi.

Virkaan valitun tulee olla evankelisluterilaisen seurakunnan konfirmoitu jäsen, ja hänen tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Viran täyttämisessä voidaan noudattaa kuuden kuukauden koeaikaa. Virka olisi otettava vastaan mahdollisimman pian. Viran palkkaus määrittyy J10-hinnoitteluryhmän mukaan. Talouspäällikkö on johtava viranhaltija, johon sovelletaan työaikalakia ja virkaehtosopimuksen mukaista toimistotyöaikaa.

Vehmaan seurakunnan kirkkoneuvostolle osoitetut hakemukset ansioluetteloineen toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen vehmaan.seurakunta@evl.fi 20.9.2023 klo 12.00 mennessä. Haastattelut pidetään 26.9.2023. Lisätietoja antaa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Elina Heino, puh. 0400 802 600, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Antti Huovinen, puh. 044 3550599 ja vt. kirkkoherra Ilkka Järvinen, puh. 0400 662 883.

Vehmaa sijaitsee reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Turusta Varsinais-Suomen sydämessä. Seurakuntaan kuuluu vajaa n. 1750 jäsentä. Työntekijöitä on talouspäällikön lisäksi kirkkoherra, kanttori, diakoniatyöntekijä, suntio, kiinteistöhuoltohenkilö ja toimistotyöntekijä. Seurakunnalla on pitkä historia ja vireää toimintaa.

Vehmaan kirkkoneuvosto

Talouspäällikkö2023.pdf

4.9.2023 15.15