Rippileirillä rukoushelmiä käsissä.

Mikä on rippikoulu?

Rippikoulu on kasteopetusta, jossa tutustutaan siihen uskoon, johon seurakunnan jäsen on kasteessa liitetty. Rippikouluun kuuluu tavallisesti kaksi osaa: kotiseurakuntajakso, jonka aikana rippikoululainen osallistuu oman seurakunnan toimintaan, sekä opetus- tai leirijakso.

Milloin rippikoulu käydään?

Useimmat käyvät rippikoulun sinä vuonna, kun täyttävät 15 vuotta. Suomalaisista 15-vuotiaista nuorista rippikoulun käy vuosittain noin 84%. 

Rippikoulun voi käydä myöhemminkin, esim. varusmiesaikana tai aikuisrippikouluna.

 

Rippikoulu 2027

Tervetuloa rippikouluun!

Vakka-Suomen seurakunta kutsuu Vehmaan, Kustavin ja Taivassalon rippikouluikäiset mukaan rippikouluun. Rippikoulussa pohditaan elämän suuria kysymyksiä, tutustutaan kristilliseen uskoon ja seurakuntaan sekä vietetään aikaa yhdessä toisten nuorten ja turvallisten aikuisten kanssa. 

Rippikouluryhmät vuonna 2027

Vakka-Suomen seurakunnassa (Kustavi, Taivassalo, Vehmaa) järjestetään vuonna 2027 kaksi rippikouluryhmää. Voit ilmoittautua kumpaan tahansa ryhmään kotipaikastasi riippumatta. Ryhmien toiminnassa jatketaan Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien hyväksi koettuja rippikoulukäytäntöjä. 

Ryhmä 1: Taivassalo ja Kustavi

Ryhmän tapaamiset järjestetään pääasiassa Taivassalossa ja Kustavissa.

  • Leiripäivä: lauantai 22.5.2027
  • Rippileiri: 7.–11.6.2027 Mansikkakarissa
  • Konfirmaatio: sunnuntai 13.6.2027 klo 10 Taivassalon kirkossa

Toiveiden mukaan osa ryhmästä voidaan konfirmoida Kustavin kirkossa.

Ryhmä 2: Vehmaa

Ryhmän tapaamiset järjestetään Vehmaalla.

  • Ensimmäinen tapaaminen: sunnuntai 22.11.2026 messun yhteydessä
  • Leiripäivä: lauantai 24.4.2027
  • Rippileiri: 13.–18.6.2027 Myllyjärvellä
  • Konfirmaatio: sunnuntai 20.6.2027 klo 12 Vehmaan kirkossa

Rippikoulu ei ole vain leiri, vaan noin puoli vuotta kestävä kokonaisuus. Ryhmät tapaavat tavallisesti noin kerran kuukaudessa. Tapaamiset sisältävät opetusta, yhdessäoloa ja osallistumista seurakunnan jumalanpalveluselämään. On tärkeää, että rippikoululainen osallistuu ryhmän kaikkiin tapaamisiin. 

Rippikoulu on nuorelle muuten maksuton, mutta rippileiristä peritään 100 euron ruoka- ja tarvikemaksu. 

Voiko rippikouluun osallistua, vaikka ei kuulu kirkkoon?

Rippikouluun voivat osallistua myös nuoret, joita ei ole kastettu tai jotka eivät kuulu kirkkoon. Konfirmaatioon osallistuminen ja kirkon jäseneksi liittyminen edellyttävät kastetta. Jos nuorta ei ole kastettu, asiasta tulee keskustella rippikoulun työntekijöiden kanssa. 

Ilmoittautuminen

Rippikouluun ilmoittaudutaan sähköisellä lomakkeella. Ilmoittautumisen yhteydessä valitaan rippikouluryhmä sekä annetaan rippikoulun turvallisen järjestämisen kannalta tarpeelliset yhteys-, terveys- ja lupatiedot.

Ilmoittaudu viimeistään 31.10. Tällä lomakkeella:

https://www.vehmaanseurakunta.fi/rippikouluilmoittautuminen 

Jos käyt rippikoulun muualla

Jos suoritat varsinaisen rippikoulun esimerkiksi toisessa seurakunnassa tai kristillisessä yhteisössä, ilmoittaudu silti Vakka-Suomen seurakuntaan kotiseurakuntaan tutustumista varten. Ilmoita lomakkeella myös se seurakunta tai yhteisö, jossa suoritat rippikoulun. Tarvitaan myös yhteystieto, johon lähetetään seurakuntaan tutustumisjakson todistus.

Ota yhteyttä, jos jokin mietityttää

Rippikoulujen muut tapaamisajat ja käytännön ohjeet ilmoitetaan myöhemmin ryhmiin ilmoittautuneille. Jos tarvitset osallistumisessa erityistä tukea tai jokin rippikouluun liittyvä asia mietityttää, ota rohkeasti yhteyttä seurakunnan työntekijöihin. 

Tavoitteena on, että rippikouluvuodesta muodostuu jokaiselle turvallinen, iloinen ja merkityksellinen yhteinen matka. Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

Yksityis- ja aikuisrippikoulu

Kaikille ei sovi yhteinen leiririppikoulu. Rippikoulun voi käydä myös yksityisesti tai aikuisena. Aikuisrippikoulu on useimmiten yksityisrippikoulu. Yksityisrippikoulussa esimerkiksi luetaan kirjoja ja keskustellaan papin kanssa uskon tärkeimmistä asioista. Yksityisestä rippikoulusta sovitaan aina erikseen kirkkoherran kanssa.