Uutiset

Uutislistaukseen

Työntekijät rivissä, taustalla Vehmaan keskiaikainen kivikirkko ja vehreä hautausmaa

Kesätyöntekijät ahertavat hautausmaan kaunistukseksi

29.6.2020 08.00 Hautausmaan työntekijät Emma Huisman, Veera Rinne, Tapio Liippo ja Virpi Kuorikoski työpaikallaan.

Kesäkuun helteillä Vehmaan hautausmaalla ahkeroidaan. Vanhat jalopuut varjostavat pensasaidan leikkaajia, ja paahteisemmalla laidalla pyritään elvyttämään istutuksia kasteluruiskulla. Työssä häärivät kausityöntekijät Virpi Kuorikoski ja Tapio Liippo, sekä nuoret kesätyöntekijät Veera Rinne ja Emma Huisman, joista Veeran työrupeama on juuri päättymässä.

Tänäkin kesänä Vehmaan seurakunta tarjoaa kesätyötä yhteensä neljälle nuorelle. Kolmen viikon kesätyöpestin aikana nuoret pääsevät tekemään monenlaisia kunnostus- ja ylläpitotöitä. Hautausmaatyöntekijöiden tehtäviin sisältyy haravointia, kukkien istutusta ja kastelua, ruohonleikkuuta ja yleistä siistimistä. Myös hautausmaan linnuista huolehditaan kuumalla ilmalla juottoastioin.

Vasta peruskoulunsa päättäneet Emma ja Veera ovat nauttineet ulkona työskentelystä. – Kivointa on ollut kukkien kastelu, Emma kertoo – siinä kun on saanut vähän itsekin viilennystä hellepäivinä. Veera puolestaan mainitsee mukavimmaksi työksi kesäkukkien istutuksen, joka saatiin valmiiksi ennen juhannusta.

Turussa asuville, syksyllä lukion aloittaville nuorille Vehmaa on tuttu paikka: Emman mummi asuu Vehmaalla, ja Veeran toinen koti on Puttaalla, jossa hän myös hoitaa rakkaita hevosiaan. Hautausmaalla työskentelyyn on Veeralla jo pitkät perinteet: suntiona työskennelleet iso- ja isoisoisä sekä hautauspalveluyrittäjänä toimiva isä ovat tuttuja kaikille vehmaalaisille.
– Tulisin mielelläni tänne töihin myös ensi kesänä, Veera suunnittelee – vaikka pitemmän päälle haaveileekin hevoseläinlääkärin työstä.

Toista kautta hautausmaalla työskentelevä vantaalainen Virpi valmistui viime talvena suntioksi, ja on suuresti nauttinut työskentelystä Vehmaalla, jonne kulkee kesäpaikastaan Kustavista käsin. Aiemmin maanviljelijänä ja kaupan työntekijänä elantonsa saaneelle Tapiolle kesä hautausmaalla on jo kolmas perättäinen.

Hautausmaan hoitoon molemmat suhtautuvat pieteetillä. Hyvin hoidetulla hautausmaalla viihtyy myös vapaa-ajalla. – Tänään olemme lähdössä vielä töiden jälkeen Köyliöön hoitamaan vanhempieni hautaa. Samalla käymme vähän katsastamassa muitakin hautausmaita, Virpi kertoo nauraen.

Loppukesän aikana hautausmaanhoidossa pääsee kunnostautumaan vielä kaksi uutta nuorta. Huhtikuun lopussa työkautensa aloittaneet Virpi ja Tapio sen sijaan jatkavat töitään aina marraskuulle asti.

Syksyn viimeisenä työnä on havujen kerääminen haudoille, mikä onkin yksi vuoden vaativimmista tehtävistä. – Sopivia havuja on aina vain vaikeampi löytää. Olisimme kiitollisia, jos saisimme apua keräämiseen vaikka joltakin paikalliselta yhdistykseltä, tai joku voisi vinkata, mistä niitä kannattaisi tulla keräämään, Virpi pohdiskelee.